Novidan kokkiopiskelija Mustafa Ismael, 29, työskenteli autotehtaalla 2 vuotta. –Tulin työn perässä Uuteenkaupunkiin, työskentelin maalaamossa pintamaalitarkastajana. Unelma-ammattini on hammashoitaja, mutta alan opiskelu on mahdotonta, kun kielitaitoni ei ole vielä riittävä.

Mies halusi kuitenkin hankkia itselleen tutkinnon ja todistuksen ammattitaidostaan. – Hain aiemmin lähihoitajaopintoihin, mutta suomen kielen taitoni ei riittänyt siihen. Olen aina pitänyt ruuanlaitosta, niinpä kokkiopinnotkin ovat varsin mieluisia. Ravintola- ja cateringalan opiskelun ohella parannan kielitaitoani, jotta voin myöhemmin hakeutua ammattikorkeakouluun, kertoo Mustafa.

Mustafan työ autotehtaalla loppui juuri. Työssäkäyvän opiskelijan ajankäyttö kävi liian haasteelliseksi. –Yövuoron jälkeen nukuin pari tuntia ja tulin kouluun. Koulupäivän jälkeen lepäsin taas muutaman tunnin ja lähdin yövuoroon töihin, kuvailee Mustafa.

Ammatin hankkiminen oli miehelle kuitenkin selvää. –Suomessa on tärkeää, että ihmisellä on todistus omasta osaamisestaan. Nyt jos hakisin töitä, en voisi sanoa muuta kuin että olen maalarina autotehtaalla. Samanlaista työtä ei ole tarjolla muualla, ainoastaan autotehtaalla, naurahtaa Mustafa. –Kun olen opiskellut kokiksi ja minulla on siitä todistus, työnantaja tietää, mitä kaikkea osaan.

Työpaikalla oppiminen on Mustafalla tapahtunut Golfravintolassa. –Omistaja tarjosi minulle kesätöitä, katsotaan nyt, milloin pääsen aloittamaan, kun tämä korona vähän sekoitti aikatauluja, aprikoi Mustafa.

Kokiksi Mustafa valmistuu joulukuussa 2021. Tulevaisuuden haaveissa hänellä on oma ravintola, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Suunnitelmia jo on.

——–

Haluatko Sinä vaihtaa alaa? Novidassa on vapaita opiskelupaikkoja jatkuvassa haussa kaikilla toimipaikoillamme Liedossa, Loimaalla ja Uudessakaupungissa. Löydä omasi opintopolusta.