Teksti ja kuva Paula Kairinen

Ennakointiakatemia-hankkeen kevään 2019 ennakointityöpajojen sarja jatkui maanantaina 6.5.2019 Uudessakaupungissa, Novidan tiloissa pidetyllä monialaisella työpajalla.

Kolmisenkymmentä yritysten, koulutuksen järjestäjien ja aluehallinnon edustajaa miettivät
Futures Platform -työkalun avulla Vakka-Suomen alueen heikkoja ja vahvoja tulevaisuuden ilmiöitä, niiden vaikuttavuutta ajallisesti ja merkittävyyttä alueellisesti.

Monessa työpajassa keskusteltiin myös siitä, että alan koulutuksen lisäksi yhä enemmän tulevaisuudessa korostuvat vuorovaikutustaidot, moniosaaminen, asiakaspalvelutaidot sekä oikeanlainen asenne työhön. Tieto on jatkossa kaikkien saatavilla ja omaksuttavissa.
Hyvät tyypit ovat ne, joista työmarkkinoilla tulevaisuudessa kilpaillaan.

Pienryhmätyöpajojen lisäksi ohjelmassa olivat Uudenkaupungin elinkeinojohtajan Jarkko Heinosen ja Vakka-Suomen Puhelin oy:n henkilöstön kehittämispäällikön Liisa Saviluodon puheenvuorot tulevaisuuden visioinnista. Varsinais-Suomen Liiton tilastoasiantuntija Otto Kanervo piti katsauksen Vakka-Suomen alueellisesta tilasta ja esitteli mm. tilastoa siitä, millaisia osaamisia palvelualojen sekä teknologiateollisuuden työntekijöiltä toivotaan.

Maaliskuun lopussa Loimaalta startannut ennakointityöpajojen sarja on suunnattu varsinaissuomalaisille yrityksille, koulutuksen järjestäjille ja aluehallinnon edustajille.
Työpajoissa tuotetaan yritysten ja koulutuksen järjestäjien yhteistä tulevaisuuskuvaa eri toimialojen/klustereiden tulevaisuusnäkemyksistä. Tavoitteena on edistää alueen menestymisen mahdollisuuksia jatkossa. Kevään aikana järjestetään maakunnassa kaikkiaan kuusi ennakointityöpajaa, ja niistä koottuja tietoja hyödynnetään mm. alueen tulevaisuusskenaarioiden laadinnassa.
Lisätietoja www.ennakointiakatemia.fi