Mikael Nenonen on Novidasta sähköasentajaksi valmistunut nuori mies, jonka työura on johtanut takaisin oppilaitokseen ammatillisen ohjaajan tehtävään.
Peruskoulun jälkeen yhteishaussa Novidaan hakeutunut Mikael päätyi tuolloin sähköalalle ystävien suositusten ja kannustusten saattelemana. Novida oli myös luonnollinen vaihtoehto jo pelkästään sen läheisen sijaintinsa puolesta.
Mikaelia sähköasentajan ammatti kiinnosti sen monipuolisuuden vuoksi. ”Sähköasentajan työssä jokainen työpäivä on erilainen, etenkin keikkahommissa.” Lopullinen päätös sähköalalle hakeutumisessa syntyi muutaman kaverin suosituksista ja kertomuksista siitä, miten mielenkiintoista ja monipuolista sähköasentajan työ voi olla.
Opiskelu Novidassa sujui mainiosti. Opiskelu oli mukavaa ja antoisaa. Tyytyväisyyttä opintoihin lisäsivät useat työharjoittelujaksot alan yrityksissä sekä hyvät ja ammattitaitoiset opettajat. ”Sähköalalla on todella pätevät opettajat, joilta löytyy vastaus joka kysymykseen. Myös opetustilat ovat todella hyvät.”
Sähköasentajaksi Mikael valmistui vuonna 2017, jonka jälkeen hän työllistyi yhteen harjoittelupaikoistaan. Armeijan jälkeen työura sai jatkoa aurinkopaneeleiden asennushommissa. Novidaan ammatilliseksi ohjaajaksi Mikael hakeutui opettajan suosituksesta. ”Ajattelin että miksipäs ei. Ammatillisen ohjaajan työ on ollut mukavaa ja vaihtelua sähköasentajan normaaliin työhön.”
Vielä suunnitelmissa ei ole jatko-opintoja, mutta aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sähköalla monet urapolut ja jatko-opintomahdollisuudet ovat hyvät ja jokaiselle työntekijälle on tarvetta.