–Introverttinä ihmisenä taloushallinto ja etäopinnot sopii mulle, toteaa 19-vuotias liiketoiminnan AMK-opiskelija Essi Luukkala. Introverttiutta on kyllä vaikea huomata tästä puheliaasta ja iloisesta nuoresta naisesta.
Alkujaan uusikaupunkilainen Essi valmistui merkonomiksi keväällä 2021 Novidan Uudenkaupungin toimipaikasta. Nyt hän asuu Laitilassa yhdessä avopuolison ja kahden kissan kanssa. Liiketoiminnan opiskelut alkoivat pari viikkoa sitten Turun AMK:ssa. –Alku on ollut vähän tällaista tunnustelua, vaikea vielä sanoa, millaista opiskelu sitten oikeasti on, mietiskelee Essi. –Pääsin ammattikorkeakouluun opiskelemaan suoraan merkonomitodistuksella. Sain hyvät paperit amiksesta ja näin ollen minun ei tarvinnut osallistua pääsykokeisiin. Sain lisäksi jonkin verran hyväksilukuja AMK-opintoihin ammatillisista opinnoistani.
Ammattikorkeakoulun valintaan vaikutti Turun AMK:n etäopiskelupiste Pointin sijainti Novidan Uudenkaupungin toimipaikan D-rakennuksen tiloissa. –Kävimme tutustumassa Pointtiin jo viime vuonna, kun opiskelin amiksessa, kertoo Essi.
Essin oli tarkoitus hypätä työelämään heti, kun ammatillisen perustutkinnon todistus on taskussa. Toisin kuitenkin kävi. –Olen aina ollut kiinnostunut taloushallinnosta. Hain merkonomiopintojen työssäoppimisjaksolle useisiin tilitoimistoihin. Huomasin kuitenkin, että yritykset olivat haluttomia kouluttamaan keskeneräistä opiskelijaa, jolla ei ollut juurikaan käsitystä taloushallinnon tehtävistä, kertoo Essi. –Siinä tilanteessa kävi selväksi, että jos haluan työskennellä taloushallinnon tehtävissä, on jatkettava opiskelua.
Ammattikorkeakouluopinnot mahdollistivat Essin haaveen oppia lisää taloushallinnosta. Ensi keväänä, kun on aika valita oma opintolinja, ei hänen sitä tarvitse enää miettiä. Opetus Turun AMK:ssa on tällä hetkellä pääasiassa lähiopetusta, mutta useita kursseja voi halutessaan suorittaa etänä. Tähän mahdollisuuteen on myös Essi tarttunut ja hän suorittaa etäopintojaan Pointissa. –Etäopetustilan käyttö on hieno mahdollisuus! Kotoa matkaa Turkuun tulee 65 kilometriä, Pointtiin nelisenkymmentä kilometriä vähemmän.
–Mieluummin opiskelen siellä kuin kotona. Lähtiessäni aamulla tiettyyn paikkaan opiskelemaan, päivään tulee rytmi. Teen tehtävät, jotka olen päivän tavoitteeksi asettanut. Sen jälkeen lähden kotiin, jossa voin illan keskittyä kotiaskareisiin, avopuolisoon ja kissoihin, kuvailee Essi etäopiskelupäiväänsä.
Joskus täytyy kuitenkin ajaa kauemmas, sillä osa opinnoista suoritetaan lähiopetuksena Turun kampuksella. Onneksi Laitilasta löytyi opiskelukaveri, jonka kanssa kimppakyydillä matka sujuu jouhevammin. –Mukava jakaa sekä ajatuksia opiskelusta että matkakustannuksia toisen kanssa, toteaa Essi.
———-
Mikä Pointti?
• yhteisöllinen etäopiskelupiste
• neuvotteluhuone / ryhmätyöhuone
• telakat ja näytöt kannettavaa tietokonetta varten
• langaton verkko
Kenelle?
• Novidan ja lukion opiskelijat, jotka suorittavat ammattikorkeakouluun valmistavia opintoja
• alueen korkeakouluopiskelijat, jotka opiskelevat verkko- tai monimuotokoulutuksessa
• alueen yritykset ja muut toimijat
Lue lisää Pointista https://www.novida.fi/opiskelijalle/opiskelijapalvelut/amk-etaopiskelupiste-pointti/