Dorota Kurkilahti, 46, halusi lähteä opiskelemaan alaa, joka on lähellä hänen sydäntään. –Kohtasin työssäni kaupassa iäkkäitä ihmisiä. Tulin heidän kanssaan hyvin toimeen ja minulle tuli sellainen olo, että haluaisin tehdä heidän parissaan työtä, kertoo Dorota syistään vaihtaa kaupan alalta sosiaali- ja terveysalan töihin.

Hyppy tuntemattomaan ja täysin uuteen ammattiin vaati aluksi hieman pohdintaa. Hän päätti kokeilla vanhusten parissa työskentelyä ja otti muutaman tutustumiskeikan vanhainkodissa. Se tuntui heti omalta jutulta. –Olin ollut lähes 10 vuotta vakituisessa työssä kaupassa. Kaipasin kuitenkin työtä, jossa voisin tuoda enemmän omaa persoonaani esiin. Tunsin, että minulla olisi enemmän annettavaa hoitotyössä ja varsinkin ikääntyneiden parissa, toteaa Dorota.

Oppisopimusopiskelu tuntui aikuiselle ihmiselle sopivimmalta tavalta vaihtaa ammattia, näin olisi mahdollista varmistaa myös taloudellinen toimeentulo. –Soitin Novidan oppisopimustoimistoon ja sain perustiedot siitä, miten homma lähtee käyntiin ja mitä minun tulee tehdä. Askel askeleelta kaikki lähtikin sujumaan. Olen saanut prosessin aikana apua ja tukea sekä Novidasta, että työpaikalta. Itse asiassa jokainen kohtamani ihminen on ollut todella auttavainen ja yhteistyöhaluinen, kertoo Dorota.

Lähihoitajaopintojen aloittaminen ei missään tapauksessa ollut Dorotalle kuitenkaan helppoa. Elämässä oli tehtävä isoja päätöksiä ja irtisanoutuminen vakituisesta työstä oli henkisesti vaikeaa. Hän joutui olemaan irtisanoutumisensa jälkeen myös pari päivää työttömänä. –Työttömänä oleminen oli uusi tilanne minulle. Mietin, miten selviäisin, jos vaikka jäisinkin ilman työtä, muistelee Dorota. –Tosin se, että kolmesta lapsestani jo kaksi ovat täysi-ikäisiä, helpotti pelkoani.

Työsuhde oppisopimuskoulutukseen solmittiin kuitenkin suunnitelmien mukaan. –Jouduin neuvottelemaan työsuhteen pituudesta, mutta onneksi Anne oppisopimustoimistosta oli tässä avuksi. Saimme työnantajani suostumaan pidempään työsuhteeseen, jotta ehtisin valmistumaan sen aikana. Hain myös toista työpaikkaa varalle, jos jotain muutoksia tulisi.

Opintoja on nyt takana vuoden verran ja Dorota on viihtynyt hyvin työpaikassaan Taivassalon vanhainkoti Ankkurissa. Tietopuolista opetusta on Novidassa muutamia päiviä kuukaudessa. –Oppisopimus mahdollistaa sen, että voin viimeinkin tehdä sitä, mitä oikeasti haluan. Jaksan paremmin, kun koen tekeväni tärkeää työtä. Se antaa sisältöä elämään. Vanhusten kanssa työskennellessä koetaan iloja ja suruja. Pidän itse laulamisesta ja laulun kanssa on helppoa kohdata toinen ihminen, hymyilee Dorota ja vakavoituu sitten. –Kun työskentelee ikääntyneiden kanssa saattaa joskus myös joutua hyvästelemään itselle läheiseksi tulleen ihmisen.

–Olen tähän mennessä oppinut paljon lähihoitajan työstä. Lisää opittavaa tulee joka päivä, sillä hoitoalalla tapahtuu jatkuvasti kehitystä. Siksi en osaa sanoa, olenko koskaan täysin valmis lähihoitaja. Pätevä toki ja tutkinnon suorittanut, toivottavasti joulukuussa 2023.