Teksti ja kuvat: Ennakointiakatemian suunnittelija Paula Kairinen (paula.kairinen@novida.fi)
Loimaalla ennakoitiin Varsinais-Suomen valmistavan ja teknologiateollisuuden tulevaisuutta
Novida ammattiopiston Loimaan Myllykylän toimipaikassa ennakoitiin valmistavan ja teknologiateollisuuden tulevaisuuden näkymiä sekä koulutustarpeita maanantai-iltapäivänä 25.3.2019. Kolmisenkymmentä alueen yritystä, koulutuksenjärjestäjää ja aluehallinnon edustajaa miettivät ja visioivat yhdessä valmistavan ja teknologiateollisuuden tulevaisuuden näkymiä tavoitteena edistää toimialan ja alueen menestymisen mahdollisuuksia jatkossakin.
Työpajatoimintaa alustamassa ja fasilitoimassa olivat Kirsi Kostia ja Niko Herlin Great Minds Oy:stä. He korostivat, että on puhuttava erilaisista, mahdollista tulevaisuuksista, ei yksikkömuodossa tulevaisuudesta, yhdestä ainoasta vaihtoehdosta. Me emme myöskään ole tulevaisuuden uhreja vaan voimme myös omalla toiminnallamme vaikuttaa jollakin tasolla siihen.
Ennakointityö on hyvin pitkäjänteistä työtä ja omaa ajattelutapaa on aktiivisesti kehitettävä ennakoinnin ja tulevaisuuden signaalien huomioimisen suhteen.
Varsinais-Suomen alueellisesta tilasta valmistavan ja teknologiateollisuuden näkökulmasta kertoi Varsinais-Suomen liiton tilastoasiantuntija Otto Kanervo.
Tekniikan osaaminen on alueella tärkeää, ja sen rooli korostuu entisestään teollisuudessa. Tulevaisuuden osaamisia teknologiateollisuudessa ovat mm. ohjelmointi, digitalisointi, sensori- ja pilviteknologiat, 5G, IoT, uudet liiketoimintamallit ja arvoverkkojen hallinta, palvelumuotoilu, asiakkuushallinta ja automaatio sekä robotiikka.
Iltapäivän työskentely tapahtui Futures Platform-alustaa hyödyntämällä. Se on tulevaisuuden systemaattiseen ennakointiin kehitetty työkalu, jota mm. Opetushallitus käyttää osana ennakointityötään. Työskentely pienryhmissä tuotti seuraavanlaisen yhteenvetokaavion tulevaisuuden ilmiöistä.
Tulevaisuuskeskustelu on nyt avattu, ja sitä jatketaan kevään aikana toteuttavissa uusissa tulevaisuustyöpajoissa. Lisätietoja kevään työpajoista löytyy www.ennakointiakatemia.fi.
Varsinais-Suomen Ennakointiakatemia -hankkeen (V-S EKA2) tavoitteena on luoda toimintamalli, jossa uusinta ennakointi- ja tulevaisuustietoa tuotetaan ja analysoidaan säännöllisesti ja systemaattisesti elinkeinoelämän, työelämän järjestöjen, viranomaisten ja oppilaitosten verkostoyhteistyönä. Hankkeessa tarkastellaan tulevaisuuden kehityskulkuja toimialarajat ylittäen.
Hankkeen hallinnoijana toimii Turun AMK ja osatoteuttajina Lounais-Suomen Koulutuskuntayhtymä, Raseko, Salon seudun koulutuskuntayhtymä, Varsinais-Suomen Liitto, Varsinais-Suomen Yrittäjät ry, Turun yliopisto, Yrityssalo Oy, Turun Kauppakamari, ELY-keskus Lisätietoja: Ennakointiakatemia.fi