Novidassa Loimaalla hiusalan opetuksella on pitkät perinteet ja ala on houkutellut opiskelijoita vuosi toisensa jälkeen. Myös Henna ja Sini hakeutuivat hiusalalle opiskelemaan. Valittavana on joko parturin tai kampaajan opinnot. Novida valikoitui kouluttajaksi sijaintinsa sekä Hennan kohdalla myös jatkuvan haun ansiosta. ”Jatkuva haku oli positiivinen yllätys ja tieto kouluun pääsystä tulikin heti hakeutumisen jälkeen”, kertoo Henna.

Ennen hiusalan opintoja, Henna ehti työskennellä kaupan alalla lähes 7 vuotta. Peruskoulun jälkeen tie johti sisustusompelijan opintoihin. Sieltä valmistuttuaan hän aloitti myös vaatetusompelijan opinnot. Peruskoulun jälkeen hiusala on kuitenkin jäänyt kiinnostamaan. Parin vuoden mietinnän jälkeen hän päätti hakeutua koulutukseen. Mikä Hennaa hiusalassa kiinnostaa? ”Työn jäljen näkee heti ja on ollut kivaa ihastella, miten hiukset asettuvat esimerkiksi leikatessa tai miten permanentissa kihara muodostuu hiukseen. Pidän myös hiusten leikkaamisesta, vaikka se vaatiikin vielä harjoittelua. Myös värien ja yllättäen permanenttienkin teko on ollut kivaa. On hienoa nähdä oma kehitys”, pohtii Henna.

Sinin opintopolku on hieman erilainen. Hän hakeutui koulutukseen yhteishaussa ja aloitti hiusalan opinnot heti peruskoulun jälkeen. ”Hiustenlaitto ja asiakaspalvelutyö on kiinnostanut pienestä pitäen. Tykkään toteuttaa itseäni hiusten kautta. Hyvällä työn jäljellä saa kohotettua myös asiakkaiden itsetuntoa. Tyytyväiset asiakkaat puolestaan motivoivat itseä jatkamaan samalla linjalla”, kertoo Sini.

Niin Henna kuin Sinikin ovat tyytyväisiä opiskeluunsa Novidassa ja kertovat opettajien olevan mukavia ja ammattitaitoisia. ”Meillä on hyvät opettajat ja yksilöllinen opetus. On myös mukavaa, kun koulun parturi-kampaamo Taikassa pääsee harjoittelemaan erilaisten töiden tekemistä asiakkaille”, iloitsee Sini. Myös Henna antaa kiitosta opettajille, ammatilliselle ohjaajalle ja luokkakavereille. ”Opettajilla on omaa näkemystä siitä, miten jokin asia voidaan hoitaa. Ei siis ole yhtä ainoaa tapaa päästä samaan lopputulokseen. Myös luokkakaverit ovat mukavia, vaikka ikäeroa onkin monta vuotta”, kertoo Henna.

Kysyttäessä, miten Henna ja Sini kehittäisivät koulutusta, Sini lisäisi vielä enemmän käytännön harjoittelua. ”Työn oppii vain tekemällä. Kenelläkään ihmisellä ei ole samanlaisia hiuksia. Käytännön työ antaa taitoa ja varmuutta”, miettii Sini. Henna puolestaan kehittäisi valinnaisia opintoja ja niiden valitsemista.

Valmistumisen jälkeen molemmat aikovat hankkia kokemusta ja kartuttaa omaa osaamista joko palkkatyöllä tai vuokratuolilla. Oman yrityksen perustaminen ei vielä ole ajankohtaista, mutta mahdollista kuitenkin tulevaisuudessa. ”Ennen oman yrityksen perustamista haluaisin opiskella Estenomin tutkinnon sekä yrittäjyyden ammattitutkinnon. Myös parturi- ja kampaajamestarin opinnot kiinnostavat”, toteaa Sini. Henna puolestaan on kiinnostunut alaan liittyvästä täydennyskoulutuksesta. ”Alaan liittyvät kampaus- ja värikoulutukset kiinnostavat. Oman ammattitaidon kehittämiseksi olen ajatellut myös ripsienpidennys- ja kulmien laminointikoulutusta”, pohtii Henna.

Molemmat kannustavat hakeutumaan hiusalalle. Alasta mielenkiintoisen tekee se, että oma tyyli ja osaaminen kehittyvät jatkuvasti. Hiusalalle voit hakea jatkuvassa haussa tai yhteishaussa. Lue lisää kampaajan ja parturin opinnoista: https://www.novida.fi/hakijalle/opiskele-ammatti/hius-ja-kauneudenhoitoalan-perustutkinto-kampaaja-parturi/